Pääsin kuitenkin Margitin, värisilmän omistajan ja itseoppineen sisustussuunnittelijan kanssa suunnittelemaan pintoja vakuutusyhtiön vahinkokohteeseen.
Kohde oli paritalo johon suunnittelimme lattiat, seinät ja välitilan laatoituksen.
Osa laatoista löytyi liikkeen omista valikoimista ja osa oli tilaustuotteita.
Kuvassa näkyy etummaisena välitilan laatoitus ja saumaväri. Näiden jälkeen pesuhuoneisiin valitut laatat ja seinä maalin sävy. Sävyt olivat Värisilmän omasta Unelmien värit-kartasta.
Ehdin myös ihailemaan Woodion pesualtaita joita liikkeeseen oli ilmestynyt kaksi mallia. Ne altaat ovat vaan käsittämättömän kauniita. Löysin myös aivan uskomattoman upeita pieniä laattoja.
Koska aikaa oli, yritin myös opetella mikrosementin saloja. Katselin asennusvideoita ja yllätyin, että mikrosementti toimisi myös keittiön tasoissa. Tai ainakin näin luvattiin. 🤭 Mikrosementistä oli useampaa eri sävyä, ei vain betonin väriä, mikä oli aika yllättävää. Mikrosementin pitäisi oikein asennettuna olla erittäin kestävä vaihtoehto jos ei laatoitusta halua laittaa. Kuitenkin pohjan pitää olla kuiva ja kunnossa. Jos pohja on kuiva ja kunnossa, voisi sen asentaa myös suoraan laatan päälle. Sitä ei suositella jos pesuhuone on 10 vuotta tai yli vanha.