keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Taide ja luova ilmaisu kurssin mikä on taidetta pohdintaa

 Meillä alkoi hyvin mielenkiintoinen kurssi. Saimme tehtäväksi pohtia mikä on taidetta ja mikä ei?

Esimerkkeinä oli arkkitehtuuria, moottoripyöriä, tatuointeja ym. 

Mielestäni taidetta löytyy kaikesta, mutta se ei välttämättä ole kaikkien mielestä sitä. Taide näyttäytyy mielestäni jokaisella ihmisillä omalla tavalla. Vähän kuin kauneus on katsojan silmässä. Moottoripyörissä on kaunis muotoilu joka kuitenkin on tarkasti suunniteltu aerodynamiikan kanssa. Se, että minä en välttämättä itse tykkää yhtään kyykkymallisista pyöristä ei poista sitä, että se on taidetta ja tarkkuudella suunniteltua työtä. 

Tatoinnit ovat pääsääntöisesti aina tatuoitsijan suunnittelemia alusta loppuun, asiakas on vain kertonut mitä haluaa ja tatuoitsija suunnitelee asiakkaalleen sen pohjalta tauoinnin. Valmiskuvissakin joku on sen jo suunnittelut, mutta se ei poista sitä, että tekijälleen se on taidetta. 

Taidetta näkee monessa paikassa, mutta taidekäitys on aika häilyvä. Jos graffiti on tehty luvattomasti bussikatokseen oli se kuinka hieno, yleisesti se luokitellaan töherrykseksi. Mutta tekijälleen se on silti taidetta. En tarkoita, että hyväksyisin tällaista, en, mutta taidetta se on tekijälleen. 

On paljon ei hyväksyttäviä ja yleisesti paheksuttavia asioita, mutta se on tekijälleen taidetta. Ei välttämättä kaunista eikä välttämättä edes laillista, mutta mielestäni me emme voi alkaa sanomaan kenellekkään, että tämä ei ole taidetta. Ei meidän tarvitse kaikkea hyväksyä, eikä pidäkkään. 

1 kommentti:

TLI, 5 Taiteilijaa

  Ville Valo ja HIM Ville syntyi Helsingissä 22.11.1976 ja kasvoi Helsingin Oulunkylän kaupunginosassa. Villen äidin sukujuuret ovat Unkaris...