keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Asiakastyön esitys asiakkaalle

Tänään sain asiakastyön siihen pisteeseen, että olin sen valmis näyttämään asiakkaalle. Materiaalivalinnat vielä tulevat tarkentumaan myöhemmin.


 Näkymää ovelta kohti saunaa.










 


Halusin tuoda tilaan pyörillä liikuteltavan tason, johon voi laskea painavaa tavaraa, mutta kuitenkin helposti liikuteltavan. Jotta hän pääsee joko itse kiertämään tai kääntelemään tasoa tarvittaessa. Tästä asiakas piti valtavasti!

 Asiakas toivoi tilaan pientä takkaa/kamiinaa. Takana menee piippu/hormi josta on sitten helppo ottaa lähtö kamiinalle. Vesikiertoisesta lattialämmityksestäkin oli puhetta.



 Näkymää ylhäältä päin. Vesivaraajaa ei voi oikein laskea alaspäin eikä nostaa ylös. Putket tulevat alapuolelta, joten tasoon on tehtävä putkille reiät. Vesipumpulle jäi tilaa kaapin sivussa. ehdotin verhoa eteen, että asiakas pääsee helposti tarvittaessa kuitenkin istumaan ja saa jalat tason alle.
Asiakas itse ensin olisi halunnut kaapit, mutta istumisvaihtoehto kuulosti hänestä lopulta hyvältä.

Näkymää ulko-ovelle.
Ja vielä kuva ylhäältä.









Asiakas piti lopulta valtavasti mallinnuksesta, eikä halunnut sijainteihin muutosta. Ainoastaan joitain materiaalivalintoja pitää vielä miettiä mm seinälaatan kokoa ja muurin kivilaatta tarkentaa. Lattiamateriaaliksi valitsin vinyyliponttia, jonka värisävy olisi Ebenpuu, joka sopii koko muuhun taloon. Muualla talossa on saman värinen lankkulattia. Työpöydän laminaattitaso olisi sävyltään hopeamänty.
 Laminaattitaso


Vinyylilattia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TLI, 5 Taiteilijaa

  Ville Valo ja HIM Ville syntyi Helsingissä 22.11.1976 ja kasvoi Helsingin Oulunkylän kaupunginosassa. Villen äidin sukujuuret ovat Unkaris...